Pakurikääpä (chaga) ”Yaga”

Kasvitiede: mitä oikeasti kerätään

Inonotus obliquus (kasvitieteellinen synonyymi Polyporus obliquus), jota kutsutaan myös koivun sieneksi ja jonka suomalainen nimi on pakurikääpä, Venäjällä tunnettu nimellä tšaga (чага), on Hymenochaetaceae-heimoon kuuluva sieni, joka loisii koivuissa (Betula spp.), harvemmin lepässä tai pyökissä. Usein huomiotta jäävä yksityiskohta: kuoren läpi puhkeava musta, hiilimäinen pahka – se, joka kerätään ja jota kutsutaan ”chagaksi” – ei ole sienen suvullinen itiöemä. Se on steriili rihmastomassa, kova, puristettua puuhiiltä muistuttava kasauma, joka voi painaa useita kiloja. Varsinainen itiöemä muodostuu vasta isäntäpuun kuoltua, kuoren alle, ja sitä nähdään harvoin. Kaikki käytetty aines on siis peräisin loisivasta pahkasta – näkyvä merkki pitkästä asettumisesta haavoittuneeseen puuhun.

Kuvaileva fytokemia

Chaga on yksi modernin farmakologian tutkituimmista sienistä; kirjallisuus liittää siihen suuren joukon in vitro kuvattuja vaikutuksia. Sen yhdisteet jakautuvat kahteen ryhmään, ja juuri se selittää kaksoisuuton tarpeen:

• —Vesiliukoiset polysakkaridit – beeta-1,3-D-glukaanit ja beeta-1,6-D-glukaanit (katsausten mukaan luokkaa 8,5 % kuivapainosta), jotka liukenevat veteen.
• —Rasvaliukoiset lanostaanityyppiset triterpenoidit – inotodioli, betuliinihappo, betuliniini, lupeoli, ergosteroli –, joista osa (betuliini ja betuliinihappo) periytyy isäntäkoivusta. Liukenevat vain alkoholiin.
• —Melaniini ja polyfenolit: melaniini, joka antaa pahkalle sen mustan värin, kuuluu tiheimpiin tunnettuihin antioksidanttisiin pigmentteihin.

Chagan antioksidanttikapasiteetin, ORAC-indeksillä mitattuna, on raportoitu olevan tutkittujen ruoka-aineiden korkeimpia (suuruusluokaltaan selvästi tavallisia marjoja korkeampi). Arvo kuvaa laboratoriossa mitattua kykyä neutraloida vapaita radikaaleja; se ei sinänsä ole lupaus vaikutuksesta ihmiskehoon.

Mekanismit: mitä tutkimukset kertovat

Saatavilla olevat tutkimukset koskevat suurelta osin solu- tai eläinmalleja, ja niitä on luettava varoen: ne kuvaavat suuntia, eivät ihmisellä todettuja hoitovaikutuksia. In vitro -tutkimukset raportoivat beetaglukaanien aktivoivan makrofageja ja NK-soluja (Natural Killer), antioksidanttista ja tulehdusta hillitsevää aktiivisuutta (NF-κB:n eston kautta) sekä joidenkin eristettyjen triterpeenien, kuten inotodiolin ja betuliinihapon, käynnistävän apoptoosin erilaisissa viljellyissä kasvainsolulinjoissa. Toiset raportoivat maksaa suojaavia, viruksia estäviä (HSV, HIV, HBV koeputkessa) tai verensokeria alentavia vaikutuksia eläimillä. Mikään tästä ei toistaiseksi ole johtanut vahvistettuun lääkinnälliseen käyttöön: Chaga on edelleen perinteinen rohdos ja ruoka-aine.

Pitkä historia 1100-luvulta nykypäivään

Vanhin dokumentoitu käyttö ulottuu Länsi-Siperian hanteihin 1100-luvulla: pahka poltettiin hitaasti ja upotettiin sitten kuumaan veteen keitteeksi, siitä tehtiin ruoansulatusjuomia ja savua keuhkoille. Venäläinen perinne liittää Chagaan sitkeän maineen lääkkeenä: kerrotaan – puolilegendaarinen kertomus – että tsaari Vladimir Monomah (1100-luku) olisi saanut helpotusta huulivaivaansa Chaga-keitteestä. 1900-luvulla Neuvostoliiton farmakopea vuodelta 1955 otti Chagan luetteloonsa nimellä Befunginum virallisena lisähoitona – yksi harvoista perinteisistä tietämyksistä, jotka on liitetty valtion farmakopeaan. Sitten vuonna 1968 Aleksandr Solženitsynin romaani Syöpäosasto, jossa eräs henkilö toivoo Chagasta tehtyä ”talonpoikaislääkettä”, teki sienen tunnetuksi Venäjän ulkopuolella: käännöksen jälkeen vienti Eurooppaan, Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan räjähti, ja sittemmin sille on omistettu yli 1 600 tieteellistä artikkelia. Tämä on kasvin kulttuurihistoriaa – tapa, jolla kansa, farmakopea ja sitten romaani kantoivat tietoa maailman laidalta toiselle.

Koko rohdoksen valmistaminen

Perinteinen kokonainen tapa yhdistää kaksi työvaihetta. Pitkä keite vedessä (hiljainen poreilu juuri kiehumispisteen alla, ei koskaan kiehuminen, joka muuttaa polysakkarideja) uuttaa beetaglukaanit; kokonaisia paloja keitetään mielellään kaksi–kolme tuntia, ja pahkan voi käyttää useita kertoja uudelleen. Alkoholitinktuura (useiden viikkojen liotus alkoholissa, jonka vahvuus on 40–50 til.-%) puolestaan uuttaa rasvaliukoiset triterpeenit, joihin vesi ei pääse käsiksi. Kahden uutteen yhdistäminen antaa koko kirjon – tämä on kaksoisuuton periaate, ja juuri sen toistaa käyttövalmis 8:1-uute. Pelkästään haudutettu Chaga-jauhe on miellyttävä ja ravitseva, mutta antaa vain vesiliukoisen osan.

Turvallisuus ja ekologia

Chaga on ruokakäytössä yleisesti hyvin siedetty, mutta runsas oksalaattipitoisuus edellyttää varovaisuutta, jos taustalla on munuaiskiviä; sen immuunijärjestelmää muovaava vaikutus ja raportoidut vaikutukset verensokeriin ja veren hyytymiseen puoltavat lääkärin neuvoa niille, joita asia koskee (autoimmuunisairaudet, lääkitty diabetes, antikoagulantit, tuleva leikkaus, raskaus, imetys). Lopuksi ekologinen totuus: Chaga kasvaa hitaasti, joskus kymmenen–kaksikymmentä vuotta, ja ”superfood”-villitys on aiheuttanut huolestuttavaa ylikeruuta Venäjän ja Pohjois-Amerikan boreaalisissa metsissä, mistä Kanadan alkuperäiskansojen yhteisöt kertovat. Siksi tarvitaan maltillista, puun rytmiä kunnioittavaa luonnonvaraista keruuta – ainoa tapa olla kuivattamatta lähdettä, jota juhlitaan.